Ensimmäinen joulu uudessa kodissa? Unohda stressi ja anna lahjaksi aikaasi

joulun ajan tekemistä

Yli satavuotias maalaistalo kukkatapetteineen ja kattoparruineen seisoo jykevästi asutuksen keskellä Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka kaikki on remontoitu, on pihapiiri kuin tunnelmallinen aikamatka menneisyyteen. Täällä asuu viisilapsisen perheen äiti Miia Anttila yhdessä puolisonsa ja perheen nuorimpien lasten kanssa. 

”Aloitin joulun tunnelman luomisen jo lokakuussa hakemalla havuja joulukransseihin. Yleensä otan myös hyvissä ajoin esiin tutun kasan vanhoja joululehtiäni, samoja, joita selailen vuodesta toiseen. Ideoin joulua teekupposen äärellä lueskellen. On ihmeellistä, miten vanhoilla lehdillä tai kirjastosta lainatuilla joulukirjoilla saa luotua jo joulun fiilistelyyn omanlaisensa rauhallisen tunnelman − sellaista ei somea selaamalla tavoita ”, jouluhössöttäjäksi tunnustautuva yrittäjä ja kirjailija Miia Anttila kertoo.

Yrittäjä ja kirjailija Miia Anttila valmistautumassa jouluun

Yrittäjä ja kirjailija Miia Anttila. Kuva: Tuukka Kiviranta.

”Kaikilla on joulukuussa kiireitä töissä ja arjessa, joulujuhlia ja muistettavaa. Jouluun kannattaa valmistautua pala kerrallaan, jotta kiireen tuntu on hallittua. Joulunodotuksesta pitää myös muistaa nauttia!”, Miia Anttila tietää. Hän on kirjoittanut joulusta ja sen muistojen säilömisestä kolme kirjaa joulua rakastavien iloksi.

”Kannattaa pohtia hyvissä ajoin, missä jouluaatto vietetään ja kuinka monta henkeä joulupöytään tulee. Mitä ruokia valmistetaan itse ja mitä ostetaan valmiina. Mitä ehdottomasti halutaan tehdä ja mitä voi jättää tekemättä. Esimerkiksi piparit voi ihan hyvin ostaa kaupasta valmiina!” Miia Anttila vinkkaa.

Joulun valmisteluissa mennään mukavuus edellä

Joulun puuhastelujen jakaminen pidemmälle ajanjaksolle lievittää stressiä. Pese siis sauna hyvissä ajoin, puhdista jääkaappi ennen joulun ostoksia ja laske ennalta riittävätkö astiat joulupöytään, jos odotat vieraita.

Hirrestä rakennettu piharakennus ja ulkolyhty lumisateessa

Jutun tunnelmakuvat on ottanut Miia Anttila. Lisää kuvia löydät Instagramista @anttilanmiia.

”Mutta tee nämä vain, jos se on sinulle tärkeää ja tuntuu mukavalta!”, Miia Anttila painottaa. ”Minulle on tärkeää, että jouluna on tavallistakin siistimpää ja kaunista, joten tykkään myös touhuta ja puuhastella paljon”. 


Kaipaatko apua muuttoon? Jätä tarjouspyyntö ja saat tarjouksia sekä näet muuttofirmojen saamat arvostelut. 


Vuosien takaisesta suorittamisesta ja lapsiperheen hulabaloosta Miia Anttila on päässyt yli: vähemmän on enemmän. Harkituilla yksityiskohdilla koristelemalla ja antamalla itselleen luvan myös höllätä joulukiireiden sijaan, voi saada joulusta täydellisen ja nautinnollisen. 

”Ensimmäinen joulu omassa tai uudessa kodissa saa paljon vaikutteita menneestä, eikä silloin aina tunnista, mikä on sitä oikeasti itselle tärkeää. Ei kaikkea tarvitse tehdä, kuten aina on tehty! On ihan ok olla haalimatta tehtävälistaa ja luoda uusia omia perinteitä”, Miia Anttila muistuttaa.

Kaakao jouluisessa keittiössä

Jouluna vähemmän voi olla enemmän

Jouluruoka aiheuttaa monissa perheissä kovaa stressiä, kun valmistamista on paljon ja ylitettäviä odotuksia riittää.

”Perinteiset jouluruoat ovat meidän perheessämme se joulun sydän. Aloitan hyvissä ajoin hankkimalla säilyvät ainekset ja pakastan valmiita ruokia odottamaan aattoa. On hyvä punnita, tarvitseeko kaikkea tehdä jotenkin erityisellä tavalla tai monimutkaisesti, vai olisiko kuitenkin vähemmän tarpeeksi”, Miia Anttila pohtii.

Ulkoa kerätyistä havuista itse tehty ja koristeltu kranssi

Joulu kestää Anttilan perheessä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä: joskus tonttujuttuja jaksaa hyggeillä kauemmin, joskus taas vähemmän aikaa. Joulu itsessään syventyy ja kerrostuu joka vuosi, joten kerralla ei tarvitse tulla valmista: ”Siinä mielessä joulu ei ole koskaan valmis. On rentouttavaa ajatella, että joulu tulee joka vuosi, eikä kaikkien odotusten täydy toteutua vaikkapa silloin ensimmäisenä jouluna uudessa kodissa”, Miia Anttila kiteyttää.

Miia Anttilan parhaat aineettomat ja edulliset joululahjavinkit:

  • Anna lahjaksi yhteistä aikaa: tehkää yhdessä, viettäkää elokuvailta, valmistakaa yhdessä illallinen tai lukekaa yhdessä vuorotellen kirjaa ääneen.
  • Anna lahjaksi erityistaitosi: anna lahjaksi osaamasi vieraan kielen opetusta, opeta pyöränhuolto, opeta neulomaan villasukan kantapää tai soittimen soittamista.
  • Anna lahjaksi palvelua: lahjoita apua lastenhoitoon, siivousapua, tarjoudu tekemään polttopuut tai pesemään ikkunat, järjestele varasto tai vaihda autonrenkaat.

Miia Anttilan jouluvalmisteluja voit seurata Instagramissa @anttilanmiia.

Muuttomaailma.fi – Kilpailuta itsellesi mukavampi muutto

Kerro kaverillekin

Poimintoja muutto-oppaista ja vinkeistä